Sivut

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Dress UP

Heips! Inhottava kiristävä päänsärky ollut tässä mun seuranani nyt jo kohta toista tuntia.. otin jo särkylääkkeen, ja juonut kupin kahvia plus lipittänyt vettä, mutta tää ei niin oo talttuakseen. Tuntuu ihan ukkosmaiselta päänsäryltä, tiiättekö? Mulla yleensä tulee just semmonen inhottava särky näillä painostavilla ilmoilla.. Saisi se nyt samperi päästää kunnon ukkosvesisateenkin tänne niin olisi ilmakin raikkaampaa. Mutta, niinkun mainitsin, niin tällä kertaa aloitin asukriiseilyn ajoissa. Perjantaina pitäisi laukut olla pakattuna, ja nyt eleillään vasta keskiviikkoa.. Eilen sitten tylsistyneenä päätin kyhätä muutaman potentiaalisen asukokonaisuuden, jonkun näistä nyt on sitten päädyttävä mukaan Mikkeliin ja ystäväni syntymäpäiväjuhlille päälle pistettäväksi. Asuista neljä ensimmäistä oli jo siintänyt mielessä, mutta viimeinen eli viides oli täysin yllättävä päähänpisto. Ajattelinkin, että ei se miltään näyttäisi, mutta itseasiassa se on yksi mieluisin vaihtoehto tällä hetkellä omassa mielessä! Pidemmittä puheitta, pistetään asut näytille:

Asu nro 1.


1. Perus valkoinen teeppari, ei millään ole kiinnostusta iskeä tuubitoppia yhdistelmän kanssa. Sopisihan se kuin nenä päähän tähän kokonaisuuteen, mutta sitten kaikki selkä-kahvaläskit tursuisivat mukavasti esiin, löllöt allikädet heiluis vauhdikkaasti Mikkelin Vaakunan tanssilattialla, sweet. Korkeavyötäröisen farkkuhameen ostin alkukesästä alennusmyynneistä, kokoja oli sen verran jäljellä, että tuo on semmonen napakka päällä. Odottaa ehkä parempaa hetkeä päästä päälle? Toisaalta, ei se niin puristavalta näytä, ja henkikin kyllä vielä kulki, kun tuota kokeili. Ruskeat kesäiset korkokengät, käytössä olleet yhtäjaksoisesti 12h jalassa pari vuotta sitten veljeni häissä. Humalatila ehkä teki niistä astetta mukavemman tuntuset. En vaan nykyään ymmärrä sitä kuinka pystyin..Illan viiletessä päälle pääsisi musta tekonahka biker -takki.


Asu nro 2.


2. Valkoinen Marilyn Monroe -tyylinen mekko. Aikoinaan ostin parilla eurolla Radiokirppikseltä, mutta vielä kertaakaan se ei ole päässyt päälle. Tai päälle se kyllä on päässyt, mutta ei näytille. Otin tuon mukaan Helsinkiin, kun olin työpaikkani järjestämässä koulutuksessa johon kuului myös illallinen. Iskin hotellihuoneessa tuon jo päälle, mutta jänistelin ja jätin sen sitten laittamatta. Ajattelin että olisin liian juhlava, ja muut olisivat peru farkku-teeppari linjalla. Kaduin tätä kuitenkin heti alas päästyäni, oli siellä muillakin mekkoja päällä. Lämmikkeeksi sitten persikan värinen jakkutakki, ja jalkaan kukkaiset korkokengät. Viime kesän löytö, kerran olleet jalassa. Tosin muistan kuinka ne painoivat.. geelipohjalliset sitten messiin, jos nämä jalkaan päätyvät! Kokonaisuus ehkä tuo pienet mummo -vibat päälle? Enkä oikein tiedä pukeutuako hameeseen, nimittäin taas ajatuksena se, että jos olenkin tällä liian hienostuneesti pukeutunut..


Asu nro 3.

3. Kesän alussa netistä tilattu punertava maxihame. Ihanaa kangasta, ihanan ilmava, i-ha-na! Ollut kerran päällä kun olimme ystäväni valmistujaisissa, tuli huomattua että tällä mekolla kyllä tulee lämmin. Kenkiä tähän en vielä uumoillut, aika sama ja se mitkä iskee kun eivät tuolta kuitenkaan turhan usein näkyviin vilkkuisi. Lämmikkeeksi valkoinen jakkutakki, jolle tosin täytyy silitysrautaa näyttää pesukoneen jäljiltä. Tääkin asu on aika heikoilla jäillä valinnan suhteen, koska on kuitenkin vähän enemmän juhlava kuin sitten semmmosiin illanistujaisiin sopiva.. hmmn..


Asu nro 4.


4. "Makkarankuorimekko", nähnyt päivänvaloa työpaikan pikkujouluissa. Mukava päällä, ei hiosta, ei purista eikä kiristä. Ei tuo niinkään imartelevaa vatsapömppöä esiin, ei tarvitse helmaa nykiä alaspäin ettei pakarat vilkkuisi kaikille läsnäolijoille. Viime kesän heräteostos - kukkaiset kiilakorkokengät päätyisivät tähän kokonaisuuteen, tai vaihtoehtoisesti sitten asun nro 5. mustat kengät. Lämmikkeeksi tähän myös uumoilin valkoista jakkutakkia.


Asu nro 5.



5. Edelliset asut oli aika harkittuja, mutta tää tuli ihan puskista. Ajattelin kokeilla miltä näyttää, ja ihan potentiaalinen tästä sitten tuli! Oon alkanut vierastamaan noita kynähameita itelläni, ne autuaasti tuo imartelevasti pömppöröntön esiin. Joskus tuonkin harmaan hameen ostin Radiokirppikseltä, mutta kuten sanottu, ei ole tullut kertaakaan käytettyä. Valkoinen yläosa on oikeasti hame, mutta se nyt ei mistään suunnasta katsottuna näytä yksinään hyvältä mun päällä. Se on niin ohutta kangasta, että on alle laitettava valkoinen tuubitoppi. Tai ainakin multa vilkkuu kankaan läpi rintsikat, siinä sitten hyvää illanviettoa baaritiskillä alkaa Trivial Pursuitin tilalla pelata peliä, että kuka arvaa parhaiten Annan rintsikoiden värin.. Se on yksiolkaiminen, ja toinen hiha on 2/3 pituinen. Ollut joskus aikoinaan pariin otteeseen päällä, samantyylisen sekoituksen kanssa, mutta alaosa on ollut joku musta kynähameen retale. Valkoinen jakku istuu tähän kokonaisuuteen parhaiten, ja kengiksi mietin noita mustia helvetin korkeakorkoisia kenkiä. Kengät olleet pari kertaa vain vähän aikaa mun jalassa. Kuitenkin ystäväni Laura on koeajanut ne, ja pitänyt kokonaisen illan niitä jalassaan, joten ehkä mäkin kykenen tähän suoritukseen! Laukkuun vaan mukaan ballerinat varmuuden vuoksi. 


Omiksi lemppareiksi nousi asut 4 & 5. Ilmeisesti tulen lopulta pudottamaan mekot listalta pois, liian juhlavia? Oli kengät mitkä tahansa tuosta nähneistä niin silti kaivan kaapista matalapohjaiset ballerinat mukaan. Voi olla, että meikäläisen penikkatautiset tönkkö -jalat ei kestä noita mitään korkoja koko iltaa.. Asun pitäis kaikenkaikkiaan kuitenkin olla sellanen, että itse viihdyn siinä eli ei kiristä, purista eikä tarvitse ylös- tai alaspäin vedellä. Ei ole liian slimmi, eli ei tuo ihrakohtia liikaa näytille. Kuitenkin asun tulee olla sellainen, että miellyttää silmään. Kokonaisuuteen tulee vielä pikkulaukku, illan meikki (joka ei siis sisällä kotirillejä..) ja tukka laitettuna. Ja tukkakin pienellä varauksella saattaa olla pidennetty, tai sitten pidän tämän.. Well se! 








tiistai 30. heinäkuuta 2013

Kukkaisviikkoilua


Heipsan! Viime perjantaina lähdettiin T :n kanssa illalla Plevnaan elokuvaa katsastamaan ja tarkoitus oli lähteä vielä syömäänkin leffan loputtua. Oltiin varattu etukäteen liput Puhdistuksen yö -nimiseen kauhu/jännityspätkään, ja olihan se ihan katottava pätkä. Kävi kuitenkin niin hassusti, että ei lähdettykään sitten syömään.. koska ahmittiin kuin pienet nälkäiset porsaat yhtenen combo -popcornipaketin pohja näkyviin. Oli hiukan ällöttävä olo sen jälkeen :D



Lauantaina mulla oli viikon ainoa vapaapäivä, joka alotettiin hyvällä lenkillä ja kampaajalla käynnillä. Leikattiin hamputtavat latvat pois ja ajattelin toteuttaa pitkään mielessä käyneen etutukan nyt.. joka ehkä vieläkin vähän tuntuu virheeltä? Tää on ehkä vaan totuttelukysymys.. Tykkään nyt tästä lyhyestä leikkauksesta ja siks mua huvittaakin ajatus tän pitämisestä - joka siis tarkoittais sitä, että mun just rapunzelilta tilaamat jatkohiukset jäis kaapin pohjalle odottamaan :D Ässhh..

T kulutteli aikaansa Koskikeskuksessa sillä aikaa, kun olin operoitavana. Kipittelin sillan toiselta puolelta sinne sitten, kun olin valmis. Maha kurni jo tuhatta ja sataa - näläntunnetta ei poistanut kampaajalla lipitelty siideri. Kyllä, mulla on ehkä paras luottokampaaja kaikin puolin. ;) 

 
Lähdettiin sitten yhteistuumin Koskarin alakertaan Miamiin tilaamaan pöperöä, mikään muu ei oikein iskenyt ruokalistalta kuin tuttu ja turvallinen hampurilaisateria. Colan kanssa tuosta sai maksaa jonku 15e, ja ei kyllä nyt ollut hintansa arvoinen reissu.. Hampparin sisältö oli aika kuivahko, ranskalaiset maistu semi -raaoilta, ja mua jumalattomasti ärsyttää toi Miamin piippari -systeemi ruanhakuun. Joo, se on kätevä. Joo, sen ansiosta että asiakas itse hakee ruokansa tiskiltä säästää aikaa baarimaijoilta. Mutta, kun on tämmönen "do it yourself" homma niin sen pitäis alentaa hintaa eikä kallistaa (niinkuin näköjään safkojen hinnat tässä on tehneet). Ja eipä näinä kertoina, kun itse olen siellä käynyt niin ole ollut niin suurta ruuhkaa näillä baarimaijoilla etteivätkö ne kerkeisi niitä ruokia pöytään käydä tiputtelemassa.



Sää oli mitä parhain - auringossa ollessa jopa minäkin sain brunaa pintaan! Yleensä palan kuin rapu, mutta kerrankin näin päin. Lähdettiin sitten vielä Miamista kävelemään Koskenrantaa pitkin keskustorin aukiolle, koska just oli alkanut Kukkaisviikko Tampereella ja tahdoin käydä katsastamassa keskustorin meiningin. Matkalla käytiin piipahtamassa luontaistuotekaupassa, koska oon jo pitkään ollut ostamassa kookosöljyä. Nyt sain purkin kiikutettua kotiin, vielä ei ole päässyt minkäänmoiseen käyttöön. Ruanlaittoon ja leipomiseen pääsääntöisesti ajattelin sitä käyttää, mutta juuri netistä lueskelin kaikenlaisia käyttövinkkejä myös hiuksiin. Saa nähdä, ehkä rohkenen kokeilla. Ihan kokeilun vuoksi ostin hampputoffeeta, mutta se osoittautui aivan kamalan makuiseksi ja jäikin sitten syömättä. Mukaan lähti myös sokerin korviketta - kookossokeria. Pussista maistelin, maistuu ihan fariinisokerilta. Tänään aamulla iskin sitä puuroon, ihan OK.


Keskustorille päästyä päätettiin mennä tuohon maailmanpyörään. Ajattelin voittaa pelkoni ja olla pelkäämättä korkeella oloa.. toisin kävi. T tuli tuolla istumaan mun viereen, ja musta tuntu että se kuppi oli sen takia ihan vinossa. Se sai jo mun mielikuvituksen laukkaamaan kuinka se kuppi irtoo ja me syöksytään maahan, joo. Pari kertaa tuo meni ympäri, kyllä mä vähän koitin kattella yläilmoista Tamperetta ja olla hetken hiljaa. Sen sanon, että pidän breikin noista maailmanpyöristä. Aina noista saa niin romanttisen kuvan, kun pariskunta menee noihin - meillä romanttisuus tais olla hiukan kaukana. :D


Torilta löyty myös esiintymislava, jossa ilmeisesti oli jotain tnassi/zumba -juttuja sillä hetkellä, kun me pyörittiin tuolla. Edellisenä päivänä, kun istuskelin bussipysäkillä dösääni odottamassa niin lavalla oli joku nevörhööd -bändi soittamassa covereita. Tuolla oli myös se Dinner in the sky, ehdotin T :lle että se tarjoo mulle jälkkärit siellä, mutta se ei jostain syystä syttynyt ideasta, hehheh. Siitä ois hyvän hinnan saanu maksaa, ja miettikää nyt jossen mä kykene muutamaa sekuntia olemaan maailmanpyörässä ylhäällä niin mitä se sitten parin vartin verran olis tuolla yläilmoissa. Tuolla oli myös muutama koju, ja sitten tommoset thaikut tanssimassa Thai tanssia. Ei se toki sellasta tanssia ollut. ;) Tuolla nuo epämääräisesti ringissä heilu ja hyöri, yks niistä aina välillä huus kun joku metsästämässä ollut luolanainen huutonsa ja kaikki muut pyöri kihertäen ympärillä.. wtf. Ihan kun mun tanssia perjaintai-iltana Viihdemaailma Ilonassa klo 02:30. 

Oli mahtavat pari päivää, aurinkokin vielä jaksoi tosiaankin helliä meitä. Sitten tuli sunnuntai, ja mun piti aamuvarhain köritellä aamuvuoroon.. Joo ei ollut kuin kuudes aamuvuoro sille viikolle. Maanantai oli myös aamu, ja tänään piti alkaa yövuorot. Toisin kävi, kun käväsin tänään Terveystalolla. Saikkua sain kaikki kolme yötä, joten nyt oon vapaineni poissa töistä viikon verran. No can do, kun on tämmöset penikka/turvonneet jalat.. T :lla on vielä iltaviikko, tänäänkin oon kulutellu tappavasti aikaa kotona. Vähän siivoskellu, netissä surffannu ja sitten keksin kokeilla ja kuvailla mahdollisia bilevaatteitani, kun ollaan viikonloppuna lähtemässä Mikkeliin juhlistamaan ystäväni Senjan vanhentumista. Täytyy tänne iskeä vaihtoehdot ja T :llekin näyttää, meinaan en itse osannut vielä päättää minkä niistä tuun valitsemaan! Nyt kuitenkin voisi tehdä iltamurkinaa..




sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

x 100 tsemppausta !




Heissan! Kulunut viikko on "tapahtumarikkaasti" kulunut kutakuinkin töiden parissa.. Maanantaista perjantaihin tää tyttö heräs aamulla klo 4:40 valmistautumaan päivään. On pikkasen eri aikataulutus nyt duuniin lähtiessä kuin mitä sillon, kun Hervannassa asuin - kivenheiton päästä työpaikasta. Heräsin silloin niinkin ruhtinaallisesti kuin puoltatuntia ennen töiden alkua. Tässä ei vielä sitä omaa autoa ole niin joudun suunnistamaan töihin joko tolla bussilla tai sitten T :n autolla sillon kun se ei ole T :n käytössä. Noh, katsellaan ajan kanssa kuinka nää työmatkat tulee tehtyä.. 



Liikuntakatsaus parin viikon takaa. Parempikin voisi olla, mutta ei mitään stressiä asian suhteen. Sitten syksymmällä tsemppiä pikkasen enemmän tän liikunnan kanssa. Toi eka viikko on näyttänyt menevän ihan hyvällä mallilla, pari tyhjää päivää näyttää tuolla olevan, mutta tosin tietenkin kun koiria omistaa niin on silloinkin siis tullut pissakakka -lenkit tullut tehtyä, mutta koska ne on olleet niin kilometri/ajallisesti minimaalisia niin en kokenut tarvetta edes kirjata niitä ylös. Tossa ekalla viikolla oli vielä T :llä ja mulla lomaa, niin oli aikaakin käydä kunnon juoksulla. Tosin kuin nyt, ei ihan ole energiaa ja kiinnostusta lähteä kunnon juoksulenkille kun aamuvuorosta palautuu kotiin kello neljän korvilla. Olo on jo ihan kaikkensa antanut, tälle täytyy myös saada joku tolkku! Tehtiin tolla viikolla myös jos jonkinnäkösiä kyykkyjä kesken lenkin, heh.




Toinen viikko onkin sitten enemmän surkuhupaisa.. Maanantai alkoi vielä hyvällä tsempillä, mutta maanantaina alkoi myös työt loman jälkeen - ja alkoi sitten kolmella yövuorolla. Tiistaina herättyä ei kamalasti kello kolmen korvilla ajatellut lenkille lähtöä, hyvä kun sai itsensä sen verran ylös, että kaupassa päästiin käymään. Keskiviikkona sitä oli vielä pöhnäsempi olo, ja torstaina alkoikin sitten heti herättyä kova valmistautuminen Tammerfesteille lähtöön. Onneksi sitä sitten perjantaina sai itseensä niskasta kiinni ja teki hyvän lenkin ennen kuin taas oli toiselle festipäivälle valmistauduttava. Lauantai menikin jokaista minuuttia myöten krapulassa, oli semmoset liskodiscotkin että ei ole tosikaan! Sunnuntaina sitten prepattiin uuteen nousuun täältä manalasta!



 Pikkasen olisi tarkoituksena käydä tulevana viikkona tsekkaamassa täällä Nokialla yks liikuntapaikka, oon niin nössö, että tarvitsen salipuolen lisäksi reenaukseen ryhmäliikuntatunnitkin. Saa nähdä minä päivänä saan itteni revittyä sinne, joku paikka tässä nyt olisi löydettävä ja alettava käymään. Huomenna ainakin pitää käydä näyttämässä naamaansa isin luona, saan myöhäisen synttärilahjanikin - sykemittarin! Ehkä se sitten tsemppais vähän eteenpäin..

.. nyt kuitenkin olisi tsempattava noi lenkkarit jalkaan ja lähdettävä pururadalle piskien kanssa vähän juoksuaskelia ottamaan!



sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Tammerfest part II





   
   
   

Moikka! Perjantaina sitten hyvin nukutun yön jälkeen oli toinen festipäivä, johon oli tarkoitus suunnata. Tältä päivältä esiintyjistä odotettiin Cheekiä ja Kaija Koota. Cheek veti sokan lisäksi irti myös kunnon sadekuuron, meinaan tuli niin tuutin täydeltä vettä. Nähtiin T :n kavereita ja liityttiin näiden seuraan kaljateltalle hörppimään hirvilimua. Pojat (ja puolet muusta festariikansasta..) päätti sitten sadekuuron aikaan pakkautua ahtaaseen Redbullin sadesuojan alle vettä pakoon. Mä urheasti päätin, että en ole sokerista tehty (vaikka niin makee tyyppi oonkin, hehheh) ja jäin soturillisesti huojuskelemaan teltan ulkopuolelle sateeseen, oli mulla sentään kertakäyttösateensuoja asuni parhaita puolia korostamassa. Heti Cheekin perään saatiin nauttia Kaija Koon antimista, ja Kaija älysi sitten tuoda ja suoda auringonpaistetta kansalle. Kaijan keikkaa odotin koko festeiltä eniten, mutta sitten siinä vähän kävikin niin, että keikan aikana keskityin enemmän muuhun sosiaaliseen puoleen. Kyllä Kaijan kokoajan tietenkin kuuli, ja kaksi viimeistä (ja rautaista kaksikkoa - Kuka keksi rakkauden ja Tinakenkätyttö) biisiä oltiin ihan alueella sitten kuuntelemassa, muuten meni vähän niin ja näin.

 Tällä kertaa päällä violetti villaneule, ja pari hassua kuvaa Cheekistä.

Jäätiin vielä aikaa viettelemään ja huisin kallista olutta juomaan festialueelle, sosiaalistumisen ohessa kuultiin vielä Eppuja. Sitten kuitenkin mieli teki lähteä etsimään suotuisamman hintaista paikkaa, ja lähdettiin Miamiin. Hetken aikaa terassilla istuskeltiin, mutta lopulta kun tuntui että tuulenpuuskat alkaa olemaan trombin tasoa niin hiiviskeltiin sisätiloihin. Pakko sen verran kehaista, että oli tähän asti paras mansikkamargarita minkä sain Miamista, suosittelen! Lähdettiin vielä haahuilemaan ja löydettiin ittemme niin Ukko Nooasta kuin Ruby and Fellaksesta. Jälkimmäisessä en aikaisemmin ollut käynyt, mutta lukenut Tamperelaisen bloggarin blogista vaan hyvää kyseisestä paikasta, mutta omasta mielestä se sijoittui kategoriassa vaan "OK" hyllylle.  Pojat tahtoi vielä jatkaa iltamaa yökerhoon, mun pienstä piipitysvalituksista huolimatta. Ei tuntunut ihan siltä, että olisi ollut parhaimmat päällä, vaatetus oli festeille sopivaa muttei ihan nightclub tasoa. Villaneule, alla ruskea spagettiolkaiminen toppi (alla olisi voinut parempaakin olla mikäli olisin jatkosta tiennyt..) ja jalassa tennarit. Hei haloo, tennarit! Tää akka käppii aina yökerhoissa korkkareissa, joten.. Mentiin sitten yllätysyllätys Viihdemaailma Ilonaan, meno oli ihan jees, mitä nyt porukkaa oli aivan liikaa. Missään ei mahtunut kunnolla olemaan ja kyynärpäästä sait väistämättä aina kun liikuit minne vaan menemään. Löysin tuttujakin sieltä, pari kertaa tupakkikopilla tuli törmättyä työkaveriin. Itse asiassa hauska yhteensattuma, kun menin ekaa kertaa tupakkakoppiin ja koitin ettiä laukunpohjalta tupakka-askia enkä löytänyt niin kunhan vaan nousin ylös ja aloin pummimaan ensimmäiseltä joukkiolta tupakkia. Työkaveri oli tässä saattueessa, ja naurettiinkin sen kanssa kun se meinas ensin täräyttää "en polta!!", mutta nosti päänsä ja katto että perkele Anna. Noh, sitten ilta loppu mun osalta nolosti, kun suutuin (en enää edes muista mistä ja miksi) seurueeni pojille, mukaanlukien T :lle ja lähdin omille teilleni. Sitten löysin nämä ja jatkoin känniääliömäistä riidan haastamista.. No, lopulta kuitenkin T ja T :n kaveri ja minä päädyttiin meille yhteisymmärryksessä ja aamulla kaikki oli ihan fine. Tai sen verran fine, mulla koko helvetin lauantai meni itteensä kerätessä.. kunnon darude ja sandström päällä.

 Festien asuna ohimenevällä Hetalla oli hyvin jäätävä landetyypi. Ok, lippalakki ja farkkutakki ei ole hänen ;)

Sen verran nautinnollisia jälkioloja (näin vatsa päälle parikymppisenä) saan juomisesta niin ei ihan hirveän usein tee mieli pämpätä. Nyt kuitenkin seuraava kerta on jo tiedossakin, tulee olemaan parin viikon päästä, kun on Senjan syntymäpäivät ja suunnataan taas Mikkeliin. Uusia oloja odotellessa.. nyt mä kuitenkin voisin mennä nautiskelemaan hyvästä ruasta ja seurasta. Byebye!






lauantai 20. heinäkuuta 2013

Tammerfesteillä part I

Tukka räjähtäneenä Tammerfestialueelta poispäin lähtemässä.

 




 
 




Petri Nygård & Klamydia. Kännykällä zoomailtuja kuvia, joten laatu ei oletettavasti ole mistään kotoisin..

Moro! Se oli sitten torstaina mun nukkumispäivä, jonka jälkeen alotin lungisti viikonloppuvapaani. Tarkotus oli heti mun herättyä alkaa valmistelemaan lähtöä Tampereelle kohti festejä. Mielessä oli päästä kattomaan pakollinen Nygårdin show sekä yks mahtavuus - Klamydia! Toisen esiintyminen oli järkyttömän pliisu ja jätti aika kylmäks.. ja se oli Nygård. Eihän sillä nyt yleisestikään ole mikään lavashow koskaan ollutkaan, mutta nyt ne sen toisen jätkän kanssa pomppi suunnattomasti pitkin poikin lavaa ja ympäri, ali ja läpi tuolta pinpistä. Eikä tyttöjä ollut tällä kertaa ollenkaan lavalla, tiedä oliko sitten liian kylmä ilma tsikuille. Tosiaankin, ilman olis voinut olla paremmat, mutta näillä mentiin mitä Peksi Pouta meille anto. Klamydia oli torstaina viimenen esiintyjä mikä sitten kuunneltiin, ja se jälleen kerran täytti kaikki odotukset. Klamydia on ainut bändi, jonka keikalla on niin helvetin hyvä yhteishenkimeininki. Kaikki tuntuu osaavan biisien sanat ulkoa. Vesku heittää hyviä välispiikkejä ja on läsnä siinä jutussa. 

Eletään heinäkuuta, mulla oli festeillä päällä ohut villaneule, villatakki ja nahkabiker. Yeah..
Ei suinkaan oltu kahdestaan tuolla Tammerfesteillä T :n kanssa oltu, torstaina seuraan liittyi mun kaverini Anniina. Keikkojen jälkeen lähdettiin vielä juomaan yhdet bar K :honon, ja yksiin se sillä kertaa jäikin. Rupesin kattelemaan kännykästä linja-autojen vuoroja, ja näytti bussi menevän puolentunnin päästä tai vaihtoehtoisesti parin tunnin päästä. Päätettiin olla mummoutunut pariskunta ja lähteä sillä ensimmäisellä kotia päin näiden karvakorvien seuraksi nukkumaan.

Torstai-ilta päättyi bar K :hon.

Torstaina säästyttiin isommilta sadekuuroilta, eikä ollenkaan täytynyt kaivaa käyttöön kassinpohjalta kertakäyttösadetakkia. Aurinkokin koitti aika ajoin pilkistellä pilvien takaa, mutta hirrmu kylmä tuolla yleisesti ottaen oli. Eikö sekin jo jotain kerro, kun mulla oli ohut villaneule + villatakki + bikertakki.. Heinäkuu.. Kesä.. Ihana Suomi.

Nyt voisi harkita iskevänsä koirat hihnan päähän ja lähteä käyttämään niitä iltapisuillla. Pääsee sitten itse pitämään leffailtaa kaikenmaailman mässyjen kera, darrapäivä..

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Tukkataikoja

Tukkakriisi. En taida olla ainut nainen joka kamppailee moisen sanahirviön kanssa aika ajoin? Olin kolmannella luokalla, kun äitini antoi siunauksen, että saan sötköttää väriä omaan päähäni. Joten lopputulos oli se, että kampaajanpenkistä poistuessani mulla oli iki-ihana oranssi-"punainen" Geri Halliwel tyylinen tukka. Olin ihan pähkinöissäni, siihen aikaan kun Spice Girls oli kova sana, ja mä toden totta Gerin kannattaja. Sitten vuosia myöhemmin tukka -ralli on lähtenyt pahasti käsistä. Multa on löytynyt väreinä niin monet blondit ja kusenkeltaisuudet, oranssivivahteet, musta, ruskeat sävyt, punainen.. Myös rastat ovat muutamia kertoja olleet, ja rastakuituväreissä on löytynyt myös pinkkiä, verenpunaista, vihreää, valkoista. Oikein kunnon teinigootti. Sitten on isketty raitoja, on leikelty erilaisiin muotoihin ja etutukkaa vällätty sivulle, keskelle, tasainen leikkaus, epätasaista.

Kuitenkin tällä hetkellä miltein vuoden verran olen viihtynyt blondina, ja hiusmalli on ollut rikottua puolipitkää polkkaa, etutukka vedetty sivulle. Nyt kuitenkin päätin, että tahdon pitkän tukan takaisin joten turvauduin tilaamaan pidennykset. Sitä varten oli myös iskettävä pilkottava juurikasvu pois.




Löysin viime vuonna vappuna mahtavan luottokampaajan, jota en kyllä hevillä ole vaihtamassa. Tässäkin hinta-laatusuhde on kohdillaan, ja joka kerta olen lähtenyt todella tyytyväisenä kotia kohti. Olen ollut kova kotivärjääjä iät ja ajat, mutta kun tuon kampaajan löysin niin miltein vannoin itselleni etten enää markettien väreihin koske ja söhellä itsekseni näiden kanssa. Kuitenkin joku salama iski ennen vuodenvaihdetta muhun, ja menin heittämäään mustan markettihiusvärin päähäni. VIRHE. Tätä sitten korjailtiin pikkuhiljaa takaisin blondiin luottokampaajallani jälkikäteen. Lopputulos on ollut nyt mieluinen, kuitenkaan en tällä kertaa malttamattomana jaksanut odottaa aikaa että pääsen kampaajapenkkiin. Oltiin tavanomaisilla ruokaostoksilla T :n kanssa, ja eksyin ihastelemaan värivalikoimaa. Olin just edellisenä päivänä lukenut postauksen yhdestä blogista koskien tätä Schwarzkopfin hiusväriä. Käsi sitten hapuili hyllyä kohti, ja ostoskärryissä oli tää paketti.



T koitti kauniisti sanoa, että älä ota sitä, älä tee tätä, jos tää menee ihan metsiin niin sitten oon heittänyt kymmenen euroa taivaan tuuliin ja loppupeleissä joudun menemään häntä koipien välissä kampaajalle paikkailuun. Toisin kävi. Iskin illalla värin päähäni ja tulos oli toivottu.



Sitten pistin sunnuntaina tutulle ja turvalliselle Rapunzelille Quick & Easy -hiustenpidennykset tilaukseen. Kertaakaan en ole näitä (nimensämukaisesti) helppoja teippipidennyksiä päähäni iskenyt, mutta uskon että omin kotikonstein tullaan selviämään. Sain ystäväni Annin lupautumaan laittamaan nää mun tukkaani kiinni sitten kun sopivat vain saapua postiluukusta. On jo perjantai, ja odotan näitä kuin kuuta nousevaa saapuvaksi. Jännään jo senkin takia, että onko tää värisävy lähelläkään tätä mitä nyt oon, että onko se kampaajakeikka edessä missä vielä pitää väriäkin heittää pyttyyn. Toivon, että värjäykseltä säästyttäisiin.. Kuitenkin tasaisen lopputuloksen saamiseksi on mun mentävä morjestamaan kampaajaa ennen kuin nämä isketään. Ollaan menossa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Mikkeliin juhlistamaan ystäväni Senjan synttäreitä niin oletan näiden jo siinä vaiheessa olevan mun päässä. Can't wait!
 


torstai 18. heinäkuuta 2013

Asuntomessut Hyvinkää

Iltaa, tai pikemminkin hyvää yötä! Tässä viimeistä työyötä vietetään, ja puolet on tästä viimesestä yöstä lusittu. Lomalta takaisinpaluu töihin ei sitten loppupeleissä ollutkaan niin kamalaa, heh. Nyt torstaina sitten on mun nukkupäivä, ja Tammerfestit myös ovat startanneet täällä Tampereella. Käytiin T :n kanssa ostamassa torstain ja perjantain festiliput, ja loppuviikko on muutenkin vapaata niin oli sitten tää lomaltapaluu aika pehmee. :)



Tervetuloa Hyvinkäälle asuntomessuille!


Kuitenkin kelataanpas aikaa taas takaisinpäin ja iskeydytään viime viikon perjantaihin, aikaan kun oli Hyvinkäällä asuntomessujen avajaispäivä. Sain mun ystävältäni ilmaiseksi avaijaisiin kutsun, joka oikeutti pääsyn 2 hlölle messualueelle + pysäköinnin. Alunperin meidän tarkoituksena oli T :n kanssa yhdistää tähän reissuun myös visiitti Heurekaan, koska palavasti tahdon mennä katsomaan niitä palsamoituja ihmisiä. Kuitenkin, kun aika lensi kuin siivillä aamusta ja alettiin olemaan jäljessä aikataulusta niin oli jätettävä tuo Heureka suunnitelmista pois ja ajaa töräytettiin sitten suoriltaan Hyvinkäälle.


A   T

 
Jaksettiin kiertää kaikki messukohteet muuten läpi, mutta jäi ne Iltalehden sivuillakin lööpeissä olevat jotkut 11neliön opiskelijoiden kopit välistä. Ilma oli mitä mahtavin, niinkin mahtava että mulle sitten loppuvaiheessa iski joku auringonpistos. Kohteet oli mun makuuni kyllä vähän liian "moderneja" ja miten sitä kuvailis, kliinisiä? Oli pari taloa missä voisinkin majottua, mutta don't worry, näillä duunareilla ei ole varaa haaveillakaan moisen hintaisesta talosta. Hölmösti monissa taloissa oli niin, että se varsinainen olohuone puuttui, tila missä pitää/katsella televisiota. Ne oli ennemminkin korvattu isolla "oleskelutilalla" tai isketty ruokatilaksi. Koitetaanko nykyään saada ihmiset vieroittumaan neljän seinän sisällä television ääreen jumittumiselta? Sitten mikä myös oli nounou, monessa asunnossa makuuhuoneet olivat älyttömän pieniä ja ahtaita! Hyvä, että sänky on saatu mahtumaan huoneeseen..


Makuuhuone


Tässä kuvaa yhdestä makuuhuoneesta, joka oli omaan mieleen mieluinen. Värimaailma, sisustuselementit, valoisuus. I love it! Tosin, oma makuuhuone voittaa tän tietty sata-nolla! Ollaan tällä hetkellä metsästämässä T :n kanssa laminaattilattiaa kämppään (nimenomaan metsästämässä, laminaatti on valittuna ollut jo tovin, mutta Starkki ym. mestat joista tarjouksia ollaan käyty kyselemässä niin on ollut hiukan.. sanoisinko tökeröä asiakaspalvelua niin laminaatit eivät vielä tällä hetkelläkään ole tilauksessakaan tulossa..) ja kuvanmukainen vaalea, hiukan harmaaseen vivahtava laminaatti on myös kotiutumassa meidänkin asuntoon. Love ♡ 


Olo/oleskeluhuoneita

Oma silmä lepää vaaleassa sisustuksessa, sitä myös meiltä omasta kodista löytyy. Ei saa kuitenkaan liian valkoinen olla, liika on liikaa. Ei myöskään sen näköinen ja oloinen saa olla kuin että mieleen tulee joku steriili ympäristö, tai että miettii kuinka tuohon ja tuohon jää maireat likaiset kädenjäljet jos koskee.. 


 Makuuhuone 2

Tähän taloon, kun sisälle astui niin ensimmäisenä vastaan tuli keittiö jossa oli violetin suuntaan vivahtavat siniset kaapit ja tasot. Oksennus. Ikinä, en ikinä semmosta keittiötä ottaisi. Ei siinä vielä mitään, asunnossa violetti teema jatkui enemmänkin. Ainut kiva mikä löytyi asunnosta oli tämä makuuhuone. Tässäkin ensin ihmetytti tuo omituisen näköinen sänky, mutta kun kuvaa katsoo kauemmin niin ei se hullumman näköinen ole. Ja tässä hallittu, vielotti sisutus on vielä ihan hyvännäköinen.


 Sisustustarroja

Sisustustarrat joissa on jotain sanomaa on ihania, ja kohtuus kaikessa. Ei jokaiseen seinään tarvitse mitään carbe diemiä ikuistaa. Näissä oli vielä omaperäisempää tuo, että alla on jotain sanomaa ja päälle sitten vahvemmin isketty nuo muutamat ytimekkäät sanat. Meille ei ainakaan makuuhuoneeseen pääse sisustustarratekstit tulemaan, tehosteseinässä on ihana tumma tapetti ja toisella seinällä tilaa vie peilikaappi sekä seinään kiinnitetty televisio ja hylly. Ilmeisesti olohuoneeseenkaan ei ainakaan tehosteseinälle ole päätymässä mitään muuta kuin hyllyt, jos niitäkään. No, saa nähdä pääsevätkö tarrat asuntoon vai eivät.


 Sisustuksen yksityiskohtia vessatilassa/kodinhoitohuoneessa


Vessatilassa olevat tikapuut olivat omaan mieleen ihan kivat, voisin muuten somistaa meidänkin vessaan semmoiset, mutta tilanpuute tulee vastaan. Vessan tumma lattia menee vielä silloin, kun muuten ilmettä saadaan valoisammaksi seinien ansiosta, matolla ja pyyhkeillä. Mikäli joku näistä elementeistä olisi tumman sävyistä niin siinä mielessä jo menisi liian tummaksi, tunkkaiseksi omaan makuun. Kodinhoitohuoneet tekevät taas comebackin, ja käytännöllisiähän ne on ollakin (varsinkin lapsiperhettä ajatellen). Tuossa kodinhoitohuoneessa iski niin kaapin ovet, vetimet (meille itseasiassa tulossa samantyyliset vetimet, mutta keittiöön..) kuin valoisuus. 



Päälle pääsi ensimmäistä kertaa, juuri alennusmyynneistä naurettavan halvalla ostettu kukkakuvioinen olkapäät paljastava mekko. Arvaatteko, tarttuiko auringonväri mukavasti rinnuksille ja noista olkapäiden aukoista paljaaksi jättävään ihoon.. yep! Hirveä hinku oli saada iskettyä tuo uutuus päälle, ja jotenkin ajattelin että oli hyvä asuvalinta säänkin kannalta. Vaan toisinpa kävin, soijaa pukkas hyvää tahtia kun aurinko tosiaankin paistoi täydeltä taivaalta koko sen ajan mitä tuolla oltiin auringon alla, eli noin neljä tuntia siellä tarvottiin menemään. Pitkät hihat eivät tuoneet yhtään viilennystä.. puhhuh. No, tulipahan tuonkin neitsytmatka käytettyä! 

Oli ihan mukava kokemus käydä tsekkaamassa asuntomessujen tarjonta, viime vuonna piti mennä Tampereella Vuoreksessa käymään, mutta sitten se vain jotenkin jäi. Tänä vuonna menemiseen vaikutti pitkälti se, että tosiaankin ystävältä sai ilmaisliput ja oma pesä on tällä hetkellä niin kovaa vauhtia rakenteilla ja sisustettavana että oli pakko mennä katsastamaan uudet trendit sun muut. Pakko sanoa, että ihan ajanhermoilla ollaan T :n kanssa. ;) 

Nyt kuitenkin tämä tyttö taitaa jatkaa työyön pakertamista, sopivasti kutsukin tuli. Yön puurtamista jäljellä tasan neljä tuntia, sitten kotiin poikien viereen nukkumaan. Se on hyvää yötä! 



 

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Holiday & eyelashes

Hola! 

Ja jopa jo se viikko on edellisestä kirjotuskerrasta vierähtänyt, kerrankin voi hyvällä omatunnolla todeta, että on ollut niin kiireinen viikko ettei yksinkertaisesti ole ollut aikaa istuutua läppärin ääreen. Myös edesmenneet neljä viikkoa on kulunut kuin siivillä, mun kesäloma.. Huomenna sitten reippaana takaisin työmaalle, kolme yövuoroa olisi puskettava läpi, sitten viikonloppuvapaa ja Tammerfestit! Voisin nyt kuitenkin muistella mennyttä maanantaita, jolloinka..






.. käytiin T :n kanssa Särkänniemessä. Ja mistä tietää tulleensa vanhaksi? Ilmeisesti siitä, että päässä pyörii vielä tuhatta ja sataa tommosen hyrskynmyrskyn -pyörityslaitteen jälkeenkin monta minuuttia vaikka onkin jo tuvallisesti maankamaralla, hah. Kaikki "hurjat" aikuistenlaitteet käytiin kertaalleen läpi, sekä seurattiin delfinaarion esitys ja käveltiin Koiramäki (eli eläintarha pienellä rekvisiitalla..) läpi. Ja tietenkin Näsinneulassa lopuksi käytiin, meinasin taas saada paskahalvauksen siellä hississä. Vihaan ja pelkään kaikkia hissejä, ja toi Näsinneulan hissi hipoo kärkipäässä kaikissa karmivimmissa hisseissä. Koko päivä siellä saatiin hyvin menemään, ja tiistaina olikin sitten revittävä ittensä aikaisin ylös, koska..


.. nousin kukonlaulun aikaan ylös ja suuntasin busseilla kohti Tamperetta. Mulla oli klo 12 varattuna aika ripsihuoltoon, mutta sovin ystäväni N kanssa, että käyn aamupalat ja kaffit naukkaamassa hänen luonaan ennen tota huoltoa. Ystäväni on samassa työpaikassa mun kanssa, mutta "heittää keikkaa" kolmen yksikön välillä niin me ei siis konkreettisesti kokoajan olla samassa työyhteisössä.. Anyway, ei oltu pieneen ikuisuuteen nähty niin oli mahtia saada sovittua edes muutama tunti yhteistä aikaa!


N :lla oli kaikkia ihania sisustusjuttuja, joista ikuistin sitten kuvina vain nämä kaksi kappaletta.. Kaikkea nättiä neiti oli löytänyt niinkin omaperäisistä kaupoista kuin Lempäälän Minimanista, Tokmannista ja tuunannut omin kätösin itse kaikkea mitä mun pieneen mieleenikään ei tulisi keksittyä! Nyt, kun meillä on T :n kanssa tää meidän rivarikaksion pesä rakenteilla niin oon enemmän ja vähemmän kiinnostunut kaikesta sisustuksesta! Pienillä asioilla saa oikeasti tosi paljon aikaan..


Sitten suuntasin klo 12 sinne ripsihuoltoon, tää oli mun toka vika kerta tällä ripsiteknikolla. Valitettavasti mun timanttilöytöni (eli teknikko, jolla on hinta-laatu -suhde paikallaan, tekee kotona joka on munkin viihtyvyyden kannalta parempi paikka kun hälisevä keskus, on mukava ja jälki on oikeesti just sitä mitä odotan eikä vaan melkein..) muuttaa pois suomesta niin mulla on elokuunn jälkeen edessä operaatio uuden hyvän ripsiteknikon löytäminen! Se on rinnastettavissa kampaajan löytämiseen, sama asia kun etsis neulaa heinäsuovasta..



Tiistai oli muutenkin ihmeellinen sosialistumispäivä, ei jäänyt treffaamiset Ännään ja ripsiteknikkoon, kotiutumisen jälkeen meni hetki ja anoppi tuli kyläilemään. Hetken aikaa kerettiin tuolla terassilla auringonpaisteessa oleskelemaan, kun jo sitten maalarit tuli ja T alko niiden kanssa pistämään meidän seiniä kuntoon. Tiistaina ne sitten saatiinkin valmiiksi, ja ai että meillä on ihanat seinät! Sain viettää laatuaikaa myös ystäväni A :n kanssa, kun tein illalla hänelle ripsihuollon. A on paksuna ja LA on syyskuun alussa, siinä sitten jutusteltiin ja A oli hassu.. Hän toivoo, että laitetaan ripset kuntoon ennen kun hän lähtee synnärille. Ok, ihan fine mulle, mutta ei auttanut sekään kun pelottelin sillä, että ne voi suurinpiirtein karista kesken synnytyksen ja punnistuksien, fine silti hän haluaa ne. :)

Ehkä hiukan enemmän  kuvapainotteinen postaus, mutta eipä siinä mitään. Tulee enemmän ja vähemmän räpsittyä tilanteista kuvia, kun on tuo älypuhelin aina laukussa mukana. On mulla järkkärikin, mutta sitä en jaksa raahata aina mukanani.. ja sitten jos raahaan niin se jääkin käyttämättömänä lakun pohjalle, pöh. Seuraavaksi voisinkin väsätä postausta, kun käytiin perjantaina T :n kanssa Hyvinkään asuntomessuilla, kun sain ystävältäni ilmaiseksi kutsu -kortin sinne. Kuvia tuli (taas) kännykällä näpsittyä, muutamia sisustusideoitakin tuli vastaan ,mutta siitä sitten vähän enemmän seuraavassa postauksessa! Nyt tää lähtee käyttämään koirat iltalenkillä, naposteltavat naaman eteen ja leffa pyörimään yötä myöten (ja vähän pientä stressi-vitutusta huomisesta työhönpaluusta..).. Hyvää yötä!