Päädyin sitten surffailemaan Elloksen sivuille, siitä on jo ikuisuus kun sieltä mitään oon tilannut. Niin pitkä aika etten enää edes muistanut/tiennyt millä sähköpostiosotteella oon aikoinani sinne rekisteröitynyt. S-posti asikaspalveluun, pari päivää ja sain kaiken tarpeellisen tietooni jotta pääsen vähän törsäilemään.
Ihan ensimmäisenä mielessä oli ostaa syksyä/alkutalvea varten vettä ja tuulta hylkivä ulkopuku, jo ihan senkin takia että siellä ulkona tulee tönötettyä huonoimmillakin ilmoilla, tahtoi tai ei. Koirat kyllä tahtoo! Joten kuvan pinkki Ahkka Kvikk Jr Jacket ja mustat Ahkka Sourva Jr Pantit lähti oitis ostoskoriin. Jep, lastenosastolta.. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta että mahtuuko päälle vai ei. Ei se mun maailmantilannettani romauta mikäli joudun pistämään palautukseen. Ehkä. Onhan toi pinkki takki aika söpö.. ;)
Sitten, ehdottomana kenkä-addiktina, oli otettava vähintäänkin yhdet kengät. Kenkiä ei voi koskaan olla liikaa! Ja koska muuton yhteydessä sitä tuli tehtyä pientä kenkäinventaariota niin yhdet syyskengät on paikallaan saada. Oon kuolannut jonkinlaisia hapsukenkiä jo pienen ajan, nyt kengässä yhdisty kaikki mistä pidän. Arkikäyttöön kengät, niin niissä ei saa olla nimeksikään korkoa + nää hapsut + pitkä varsi. Nyt parin viikon päästä eteistä koristaa nää beiget hapsukengät.
Syksyksi takki, viime vuonna piti tilata jo maihari -takki, mutta syystä tai toisesta sitä ei koskaan naulakkooni saapunut mistään. Nyt korjasin senkin erheen, herken aikaa kamppailin harmaan ja vaaleanruskean värin kohdalla, mutta päätin että suurinosa takeistani on jo tumman sävyisiä niin nyt annan vaaleanharmaalle maiharille mahdollisuuden.
Ja sitten, koska maiharitakkiin käytin -50% mahdollisuuden, niin sain vielä Ellokselta 6,90€ pilkkahintaan halutessani Fiskarsin paistinpannun.
Noi hapsusaappaat on ihanat! Tykkään just tollasista :D
VastaaPoistaMinni: Joo, ja toivottavasti on yhtä ihanat mitä kuvassa ja hyvät jalassa.. aa, en malta odottaa että ne rantautuu kotiin! :)
Poista