Sivut

torstai 12. syyskuuta 2013

Jaa nelisilmä?

Koska olen sokea kuin kirkonrotta niin on mun välillä iskettävä rillit päähän. Toisinaan oli aika, kun käytin rillejä vaan iltaisin kotona, nykyään tulee käytettyä kyllä enemmän. Viime kesän alussa ostin uudet, "raskaat" paksut kehykset, mutta nyt optikolla käydessä kävi ilmi, että muutaman häiritsevän asteen verran olen sokeutunut lisää ja hajataittokin on tullut kaveriksi. Sepä kiva se, uusia pokia sitten etsimään. Olin haku päällä koko hemmetin kesän ajan, kävin kaikki vastaantulevat silmälasiliikkeet läpi niin Tampereella kuin Mikkelissäkin. Tällä ketaa tahdoin hengittävät pokat. Ne ei ole enää niin "in" kuin muutama vuosi sitten. Arvatkaa vaan löytykö siis sopivia ollenkaan.. noup.


Sitten tein löydön, tietokoneella surffailin ja päädyin puolivahingossa Favopticin nettisivuille. Homman nimihän oli se, että sain klikkailla kehyksiä maksimissaan kuusi kappaletta sovituskoriin ja ne lähetettäisiin mulle suoraan postilaatikkoon. Olisin saanut mätsäillä niitä myös siellä nettisivuilla valokuvan avulla, en sitä vaivautunut. Suoraan kuusi kappaletta sovitukseen, avot!

Prosessi oli tosi nopea, olikohan se maanantai-ilta kun iskin tietoni tälle nettiyritykselle niin jo keskiviikkona postilaatikossa odotti tämmönen paketti.



Mätsäilin kaikki kehykset läpi, siellä oli muutama ihan floppi mun naamalle, oli semmosia ihan ookoo, mutta löytyi myös se yksi ylitse muiden. Nimenomaan semmoiset kehykset mitä olin metsästänytkin. Homma jatkui sitten siis sillä, että merkkasin (tai Tero merkkasi) punaisella kynällä pienet, pyöreet ympyrät linsseihin mun pupillieni kohdille kun ne kehykset oli mun naamallani. Älkää kysykö miksi, en tiedä.. Sitten pakkasin kehykset takaisin omiin mustiin suojapussukoihin, laitoin laatikon kiinni ja liimasin siihen palautusosoitteen ja kävin heittämässä postin keltaiseen laatikkoon kolmen päivän kuluttua. Nyt enää on mun hommana lähettää tänään skannattu silmälasiresepti heille, jotta mun rillien valmistus pääsee alkamaan. Niin ja toki mulle  vielä kuuluu se maksupolitiikkakin.



Sitä en tässä vaiheessa osaa sanoa kuinka hyvä prändi tää kaikenkaikkiaan on. Kuinka kauan sitten menee kun valmistetaan nimenomaan mulle mun kehyksiä, vastaako rilleissä sitten tehot oikeita, kuinka vempulat tulee olemaan.. Annetaan tälle  mahdollisuus! Ei nyt ihan yltiöpäisesti p*rsettä tule kutittamaan tää näiden hintataso.


Ja tässä nää uutukaiset olisivat, tämän malliset! Jäädään innolla odottamaan niitä mun kappaleita saapuviksi, jeij.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti