Lauantaina oli kavereiden tupla-synttärit. Odotin tätä iltaa niin innolla ja pienoisalla kauhulla, molemmat fiilikset sitten kävi toteen. Ilta alko New Yorkissa ruoan tankkaamisella, ihan näppärä paikka toi tuolla Hämeenkadulla. Kruisailin ja otin alkupaloiksi mozzarellatikkuja, pääruokana oli maistuva piffi-annos. Ruokajuomana vesi, ja jälkkäriksi herkuttelin yhden mansikka-margaritan.
Siirryttiin Bar passioniin ja vaihdettiin viina-vaihde silmään, tosin allekirjoittanut ei juonut kuin kolme tuolla(kaan). Tässä vaiheessa iltaa oli aistittavissa jo sekasorron fiiliksiä, ai että mua kiukuttaa että porukassa on yksi joka tahallaan tahtoo aiheuttaa draamaa. Tän illan jälkeen laski pisteet tätä henkilöä kohtaan, maailma ei pyöri vain yhden ihmisen navan ympärillä..
Tallusteltiin vielä jonon ohi Ilonaan, täällä porukka lopulta hajautu kunnolla irti toisistaan. Kierreltiin muutaman kerran kaikki puolet läpi, ja juotiin tuopilliset kylmää colaa. Päätettiin sitten olla niin mummoutuneita ystäväni Kipan kanssa, ja ottaa taksi Nokialle kahden korvilla. Ei vaan, hyvä aika lähtee niin säästyttiin niiltä suuremmilta draamojen todistamisilta, me googlailtiin taksissa seuraavaan aamun brunssipaikkoja. Mua olis himottanut mennä Hulluun Poroon, mutta hinta oli kova, koitettiin ettiä jotain muuta vaihtoehtoo. Lopulta ei oikein löydetty. Kotona mä vielä herätin Teron ja kekkuloin pari tuntia vielä hereillä. Sunnuntaina treffattiin vielä ihanainen Kipa, ja käytiin heittämässä tytsy rautatieasemalle. Tää oli se suurin syy minkä takia odotin viikonloppua kovasti, Kipan näkeminen!
Tästä tuli nyt maailman huonoimpien kuvien kuvapainotteinen postaus, viimeisin kuva on musta ja Kipasta. Me ollaan teini-iästä yleensä oltu kuin yö ja päivä: mä oon ollut se dark side, mutta hei kattokaa mitä klooneja, sisaruksia konsanaan! Love you ♥
kiva postaus :)! ja nam noi drinksut näyttää hyviltä ;)!
VastaaPoista<3: Sofia