Mikä susta tulee isona?

Kaikki varmasti muistaa kyseisen kysymyksen ystäväkirjoista, jotka oli kovaa huutoa ala-asteella. Muistan jo pienestä pitäen kynän jähmettyneen tän kysymyksen kohdalla, en tiedä mitä vastata. Miten mä voisin pienenä 9-vuotiaana barbeilla leikkivänä tyttönä tietää mikä musta joskus tulee? Kuitenkin oli niitä tulevaisuuden ihanne-ammatteja. Muistan kirjoittaneeni muutamaan kirjaan vastaukseksi eläinlääkärin, lentoemännän, parturi-kampaajan ja kaikista näsäviisain vastaus: isona minusta tulee ISO.

 Kuva lainattu täältä

Vanhemmat on kertoneet kuinka oon pienestä nappulasta asti touhottanut tota eläinlääkäriä ja lentoemäntää, mutta jossain vaiheessa mulla oli myös vaihe kun tahdoin olla poliisi. Isoveli kettuili jo silloin, että poliisien pitää osata pitää asetta oikein päin, joten ei susta poliisiksi ole. Eläinlääkäri haaveet kaatu sitten siihen, kun kuulin sen karun tosiasian että lääkäreiden työtä on myös lopettaa sairaita ja kärsiviä eläimiä. Enkö mä pystyisikään pelastamaan kaikkia ihania karvapalloja?

 Kuva lainattu täältä

Yläasteella olin ihan takki auki, että mitä haluan. Minne menen. Tuli yhteishaku. Karu tosiasia oli, että mun päättötodistuksella ei ovet ihan joka paikkaan aukea (ai mitenniin koulunkäynti ei ihan aina napannut..). Muistan kuitenkin minne hakutoiveet sijoittuivat. Ykkös- ja kakkosvaihtoehdoiksi kirjoitin Tampereen parturi-kampaajakoulut. Kolmantena ja neljäntenä pistin Hervannan ja Kalevan lukiot. Viidentenä aika randomina arvoin Tampereen kauppaoppilaitoksen. Niin.. Jos mun keski-arvoni oli kutakuinkin luokkaa kuusi ja puoli, mitäpä luulette kuinka flaksi kävi? Aika paskasti. Mä olin katkera ja vihainen meidän yläasteen opolle, miksei se auttanut ja valaissut mua yhtään? Se vaan antoi ton mennä tommosenaan läpi, vaikka aasikin sen tietää ettei ovet aukeisi minnekään noista.

Se oli sitten kesäkuun alkua, kun kaikille tupsahteli postiluukuista kirjeitä minne on hyväksytty jatko-opiskelemaan. Ihmettelin missä mun kirje on.. Kai postilla vaan kestää? Olin rannalla kaverin kanssa, kun puhelin soi. Vastasin ja siellä oli opo, selitti tilanteen ja kysyi pääsisinkö heti koululle. Jäin ilman opiskelupaikkaa. Se siitä auringonottamisesta. Koululla katteltiin sitten vaihtoehtoja minne voisin päästä - opiskelulinjoja joilla oli jämäpaikkoja jäljellä. Mulle oikeesti ehdoteltiin mm. Vammalan lukiota (minne älytön matka Hervannasta, opon mielestä se oli vain asenteesta kiinni miten aamuisin heräisi..) ja jotain lihanleikkausalaa Tampereen amiksesta. Sanoin ei kiitos kaikille vaihtoehdoille, toivotin hyvää kesää ja lähdin ilman jatko-opiskelupaikkaa yläasteen ovista viimeisen kerran ulos, vittuuntuneena. Vihaisena. 

 Kuva lainattu täältä

Kotona ei oltu tyytyväisiä, mutta sanottiin että kyllä tää tästä. Äiti vilautteli jo sillon sosiaali- ja terveysalalle kouluttamista, mutta paskaiset vaipat, kirkuvat lapset, ryttyiset ja muistamattomat vanhukset ei muhun iskeneet. Saati sitten mähän oon veri- ja piikkikammonen!  Äippä kuitenkin painotti, että tämän kesän saan lomailla, mutta syksyllä jollen mihinkään kouluun mene niin se on sitten jotain töitä tehtävä, kotiin ei jäädä lepäilemään. 

Elokuussa porukka oli intopiukeena ostamassa kyniä ja kumeja tuleviin koulupäiviin varten. Mä vaan mietin, että mitähän mä tässä syksyn mittaan mahdan tehdä. Mulle sitten soitettiin yhtenä päivänä Sammon/Sampolan (en muista) koulun kymppiluokalta, että täällä olisi paikka. Lupasin harkita. Asia ei napannut. Äiti kuitenkin oli toista mieltä, ja näinollen jouduin sinne kymppiluokalle. Ilokseni siellä oli mun entinen kaveri. Käytiin kuitenkin tätä kymppiluokkaa tasan kaksi viikkoa. Riitti kiitti. Se oli kun joku hylkiöiden sakki, en mä tuntenut kuuluvani sinne saati sitten saavani siitä mitään irti. Kyllä mä ne yks plus yks asiat osasin..

Sitten mulle soitettiin Tampereen kauppiksesta, nyt olisi paikka avoinna. Se oli mun viides toivepaikkani. Otin paikan vastaan, tein parit voitontanssit. Ilmoitin tästä äitilleni, jes mä menen kauppikseen! Hyvä ettei se slaagia saanut. Se ite on monet vuodet työskennellyt kaupanalalla. Se heti tyrmäs mut ja sano ettei se ole mun juttu, trust me. Kamalaa lannistamista. En usko. Sillon mulla oli fiilis, että tää just on se mun juttu! 

 Kuva lainattu täältä

No tää mun kaverini, joka oli kymppiluokallakin, yllättäen tuli mun kanssani kauppikseen. Jouduttiin tosin eri luokille. Kyllä mä alkuun viihdyin koulussa, markkinoinnista tykkäsin ja sainkin siitä täydet pisteet. Kuitenkin loppu syksystä alko koko kauppis kyllästyttämään. Pala palalta romuttu se ajatus, että tää on mun juttu.. Mikä musta mukamas täällä tulee? Ehkä se mutsi olikin oikeessa.. Ei tää vaan oo mulle tarkotettu. Kävin vuodenvaihteen jälkeen kirjoittamassa eropaperit.

En jäänyt nuolemaan näppejäni kotiin, suuntasin työkkäriin. Tehtiin se semmonen ammatinvalintakoe juttu. Se osoitti suuria pointseja, että musta olis sosiaali- ja terveysalalle. Vähän häkellyin, mutta tähän mennessä oli alkanut jo sulamaan nää mun jyrkät mielipiteet tosta alasta. Päätin hakeutua työkkärin pienellä palkalla päiväkotiin, siellä sitten viihdyin koko kevään. Palkka ei ollut häävi, mutta kyllä mä enemmän rahaa sain kun kaverini jotka opiskeli kouluissaan. Alkoi taas uusi kesä, ja mä olin taas tilanteessa missä en tiennyt syksyn tulevaisuudesta mitään. Ei tää nyt niin paljon mua edes huolettanutkaan.

 Kuva lainattu täältä

Syksyllä mä löysin, vähän niinkun vahingossa, itteni taas yhdeltä kymppiluokalta. Ajattelin, että kokeillaan nyt sitten tätäkin taas. Ja tämä kaveri, joka oli mun kanssa edellisellä kymppillä ja kauppiksessa, oli nyt myös taas mun kanssani tuolla kymppiluokalla. Tää oli vähän enemmän semmonen "yksityiskoulu", meitä oli joku kymmenen oppilasta. Siellä viihdyin, tosin tottakai teinimäistä kitinää ja kapinaa piti tähänkin vuoteen mahtua. Saatiin jopa käydä kaverin kanssa psykologian lukiokurssi tätä kautta. Ja opiskella vähän näyttelemistä. Ja kaikista paras juttuhan tässä oli, että mun keskiarvoni oli tän koulun jälkeen paljon enemmän kun mitä osasin kuvitellakaan.

 Kuva lainattu täältä

Nyt mä vihdoinkin tiesin mitä mä haluan: lähihoitajaksi. Pääsinkin suoraan kymppiluokalta Tampeen sosiaali- ja terveydenhuolto-oppilaitokseen. Puolen vuoden jälkeen siirryin Lappeenrantaan opiskelemaan, edelleenkin lähihoitajaksi. Tykkäsin kaikista harjoittelupaikoistani: olin vuoropäiväkodissa, kuntouttavalla vuodeosastolla, kehitysvammaisten asumisyksiköissä ja MS-liiton asumispalvelussa. Jälkikäteen katottuna mulla oli tosi hyvät ja kattavat harjoittelupaikat! Valmistuin lähihoitajaksi vuoden 2010 joulukuussa.

Muutin takaisin Tampereelle ja vuoden 2011 huhtikuussa aloitin työskentelyn työpaikassa, missä tälläkin hetkellä olen. Aloitin määräaikaisena, mutta tänä vuonna mut vakinaistettiin. Nyt kuitenkin mun paikat on alkaneet pragaamaan, tarkalleen ottaen siis nää mun jalat. Se todellisuus on tiedossa, että tätä ammattia en voi harjoittaa sitä seuraavia +30-vuotta. Opiskella pitäisi, ja sen ajattelin suorittaa aikuispuolella. Syyt on niinkin yksinkertaiset, että en tule pärjäämään rahallisesti millään opintotuella vaan mun on tehtävä töitä. Ja uskon, että musta on työskentelemään ja itsenäisesti opiskelemaankin samanaikaisesti jos vaan tahdon sitä. Sitten mua ei myöskään houkuta se ikäluokka mikä mahdollisesti nuorisopuolella olisi vastassa. Nuorisopuolen "plussia" tietenkin olisi ne kaikki opiskelijabileet ja luokkakaverit, mutta enköhän mä kestä ilman niitäkin.

 Kuva lainattu täältä

Vielä tämän vuoden alussa olin varma, että haen joko sairaanhoitajaksi tai terveydenhoitajaksi. Hainkin sh-linjalle aikuispuolelle menestymättä siinä. Se ei ollu mikään kova isku, tarkemmin ottaen mä tahtoisin olla terveydenhoitaja. Tahtoisin olla esimerkiksi neuvolatätinä tai alakoulun terveydenhoitajana. 

Myös muutkin kuin sosiaali- ja terveydenhuollon ammatit ovat alkaneet houkuttelemaan. Tällä hetkellä, kun teen harrastusmielessä ripsienpidennyksiä niin on alkanut yleensäkin kauneudenhoitoala kiinnostaa. Nyt aloin "laajentamaan" harrastustani kynsiin, tilasin jo starttipaketin ja muutamia kavereita olen houkutellut koekaniiniksi. Kuitenkin kauneudenhoitoala tarkottaisi kosmetologia - Tampereella on yksi linja joka on varmasti tupaten täynnä joka haussa, ja se on nuorisopuoli. Sitten on nämä yksityiset kosmetologikoulut, mutta ei mulla ole rahaa (ja just nyt halujakaan..) maksaa itseäni kipeeksi jostain vuoden koulutuksesta. Tää ala on vaan aika brutaalia, et tuu tienaamaan ellet pistä omaa putiikkia pystyyn. Ja sekin on aika riskaabelia, koska jo pelkästään Pirkanmaalla on näitä kilpailevia kosmetologipaikkoja enemmän kuin tarpeeksi.

 Kuva lainattu täältä

Nyt on taas alkanut kutkuttamaan yläasteen unelma - parturi-kampaaja. Opo sitä sillon jälkikäteen sätti, että tää ala ei oo mulle tarkotettu. En pystyisi työskentelemään kovinkaan kauan näissä hommissa, koska mulla on astma ja atooppinen ihottuma. Kuitenkin toi mun atopia on ollut tässä vuosien saatossa hyvin minimaalista, kadonnut kuin tuhka tuuleen. Ja astma, sekin kyllä ennemminkin rasitusastma. Nykypäivänä ne tuotteetkin on paljon hellävaraisempia, muttamutta..

 Kuva lainattu täältä

En tiedä pitäiskö ajatella järjellä vai tehdä sitä mitä sydän sanoo? Vai pitäiskö ajatuksia pyöritellä paljon enemmän vielä päässä ja päästä jonkinmoiseen yhteisbalanssiin.. Mm..

Jos tänäpäivänä tulisi ystäväkirja mihin pitäisi vastata kysymykseen Mikä sinusta tulee isona? niin en osaisi vastata. Kohta jäisi tällä kertaa tyhjäksi. Mitä sä siihen kirjottaisit?